




Yrittäjänä toimiva Anita Appel on kotoisin Hollolasta ja elämän mutkien kautta päätynyt perheineen Porvooseen. Hänellä on 30 vuoden kokemus taloushallinnon eri tehtävistä, niin yritysten sisäisistä taloushallinnon johtotehtävistä kuin tilitoimistoalaltakin. Anita on suorittanut kirjanpidon ja laskentatoimen tutkintona tunnetun KLT-tutkinnon, joka kertoo korkeasta laskenta- ja vero-osaamisen tasosta. Lisäksi vahvaa osaamista taloushallinnon tehtävissä täydentää arvostettu PHT-tutkinto. Viimeisimpänä opiskeluinaan Anita on suorittanut 3-vuotisen Turun yliopiston Taloushallinnon verotutkinnon sekä 18 kuukautta kestäneen Henkilöstöasiantuntijavalmennusohjelman.
Vapaa-ajallaan Anita ulkoilee, remontoi kotiaan tai keskittyy kutomaan sukkia.

Taloushallinnon ammattitutkinnon suorittanut Johanna aloitti APL Balancella 2015 loppuvuodesta työharjoittelulla, joka jatkui työsuhteena keväästä 2016 lähtien merkonomiksi valmistumisen jälkeen. Aiempi ura puistopuutarhurin tehtävissä vaihtui ’siistiin sisätyöhön’. Vapaa-ajalla Johanna liikkuu pyöräillen, meloen tai marjojen ja sienten perässä. Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää KLT-tutkinto ja eläkevirka tilintarkastajana.
”Vuosienkin jälkeen, joka päivä oppii uutta ja jaksaa innostua. Muuttuva lainsäädäntö ja maailmanmeno ei päästä sammaloitumaan. Haasteita heitetään eteen monipuolisten asiakkaiden taholta ja niitä ratkotaan yhdessä mahtavien kollegoiden kanssa” -Johanna

Kesällä 2021 Taloushallinnon ammattitutkinnon suorittanut Emmy aloitti työskentelyn APL Balancella keväällä 2019, merkonomiopintoihinsa kuuluvan työharjoittelujakson päätteeksi. Emmyn voi bongata vapaa-ajalla erilaisten koiraharrastusten parista tai lasten kanssa seikkailemasta.
”Aiempi eläintenhoitajan ammattini vaihtui nykyiseen työhöni taloushallinnon parissa. Pidän suunnattomasti työstäni APL Balancella. Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa, eikä lainkaan niin tasaista harmaata, kuin moni voisi olettaa. Työ vaatii tarkkuutta ja hyviä hermoja, sekä välillä aikamoisia salapoliisitaitojakin, mutta mikään ei ole niin palkitsevaa kuin se, että kaikki täsmää! Ja parasta tietenkin on tehdä työtä tässä upeassa porukassa” -Emmy

Ansku on toiminut vuodesta 2022 APL Balancella taloushallinnon asiantuntijana suoritettuaan mallikkaasti liiketoiminnan perustutkinnon. Ansku on työssään rauhallinen, pitkäjänteinen, huolellinen ja tarkka.
Kirjanpidon hoitamisen ohella Ansku leipoo upeita kakkuja ja liikkuu aktiivisesti perheen kanssa.
"Työ on ollut mukavan vaihtelevaa ja monipuolista. Parasta tässä työssä on erityisesti miellyttävä työyhteisö ja erilaiset asiakkuudet."

Maiju aloitti taloushallinnon asiantuntijana 2024 APL Balancella valmistuttuaan merkonomiksi. Vahvuuksia ovat verkostoituminen, käytännönläheisyys ja haastavien tilanteiden selvittäminen.
Vapaa-ajalla Maiju liikkuu luonnossa koiransa kanssa sienestäen ja marjastaen, lisäksi hän harrastaa monipuolisesti eri liikuntalajeja.
"Taakse jäänyt pitkä yrittäjätausta on ollut suureksi hyödyksi nykyisessä työssäni. Ymmärrän erilaisia asiakkuuksia ja heidän tarpeitaan. Minusta saa luotettavan ja ratkaisukeskeisen yhteistyökumppanin yhtiön talousasioihin ja kehittämiseen. Minulle on tärkeää asiakkaan menestyminen."

APL Balancen palvelumyynnistä vastaa Anitan aviomies Stefan, joka on jo lähes 20 vuoden ajan toiminut liiketoimintakonsulttina kehittäen yritysten johtamista ja myyntityöskentelyä. Stefu tuntee ja osaa selvittää niin startup kuin kasvuhaluistenkin yritysten liiketoimintarpeet ja rakentaa niihin parhaan mahdollisen yrittäjää palvelevan ratkaisun.
Vapaa-ajallaan Stefu ulkoilee Anitan tai remontoi ikuisuusprojektia nimeltä omakotitalo. Lisäksi tämän innokkaan reservin majurin voi bongata rooleissa muutamista elokuvista tai tv-sarjoista.